Pahoittelut toistosta, mutta teema pysyy samana kuin edellisessä kirjoituksessa. Lauantain työmaavisiitti tuli tarkoituksella ajoitettua hämärään kellonaikaan, jotta pääsimme uudestaan ihailemaan ulkovaloja. Samalla kävimme tarkastamassa onko torppa lämmin, sillä poistoilmalämpöpumppu kytkettiin päälle perjantaina. Sen verran tuli ahkeroituakin samalla käynnillä, että laitoimme talonumeron seinään kiinni. Yksi palapelin pala taas löytänyt tiensä oikealle paikalleen. Valaistu talo eri suunnista: …
Kategoria: Rakentaminen
Suuri muodonmuutos jatkuu..
Noin kuukausi sitten kirjoitin suuresta muodonmuutoksesta. Piti ihan lukaista tuo julkaisu uudestaan ja katsoa kuvia. Tuli todettua, että kuukausi on pitkä aika, vaikka se taas nopeasti hurahtikin. Paljon on tapahtunut niin sisällä kuin ulkonakin. Itse asiassa ulkopuolen hommat alkaa olla tehty. Mahtavaa todeta, että terassi ja kuisti ovat valmiina ensi kevään ja kesän löhöilyjä varten….
Tiivis talo
Kaiken rakennuskiireen keskellä talollamme tehtiin perjantaina tiiveysmittaus. Itse odotin raporttia toimenpiteestä innolla, koska yhdistän raportin tuloksen hyvin pitkälti myös rakentamisen laatuun ja huolellisuuteen. Edellisen talomme tulos oli muistaakseni 2,5, joka oli silloin vuonna 2010 ihan ok tulos. Nyt mittaustulos uudessa talossamme oli 0,4 eli täyttää passiivitalon vaatimukset. Kaikki alle 1,0 tulokset ovat erittäin hyviä, joten…
Mitä kaikki maksaa?
Aihe, joka kiinnostaa ja koskettaa varmasti jokaista rakentajaa. Budjetti ja varsinkin sen pitävyys. Ajattelin tässä vaiheessa kirjoittaa muutaman sanan kustannuksista. Nyt kokonaiskustannukset alkavat olla aika hyvin selvillä, koska lähes kaikki valinnat on lyöty lukkoon. Muuttamisen jälkeisenä keväänä ja kesänä on toki vielä edessä pihan rakentaminen, johon kuluu vielä toistaiseksi tuntematon summa rahaa. ”Mikä on tämän talon…
Sehän näyttää talolta!
Siivousvisiitti tontilla osoitti jälleen sen, että työmaalla tehdään töitä. Hyvässä vauhdissa mennään eteenpäin ja onneksi sää on myös suosinut. Syksyä on toki ilmassa, mutta piristävää auringonpaistetta on silti ollut tarjolla. Kyllä tämä rakennus näyttää koko ajan enemmän talolta. Ja enemmän omalta kodilta. Tyttäremme mukaan muutamme sisään jo kuukauden päästä 🙂 Valitettavasti tuo ei ihan tule onnistumaan, mutta…
Runkovaihe käynnissä
Odotus on palkittu ja tontillamme on näkyvissä jo jotain taloa muistuttavaa. Runkovaihe käynnistyi tällä viikolla ja kävimme katsomassa tilannetta timpureiden oltua hommissa tontilla pari päivää. Jotenkin olin siinä uskossa, ettei tontilla ole vielä mitään ihmeellistä nähtävää, mutta toisin kävi. Kotimestareiden mukavat ja ammattitaitoiset timpurit, Vilenin veljekset, olivat jo kovassa vauhdissa ja taidettiin koko perhe ihmetellä…
Seuraava vaihe: Talon rakentaminen
Onhan tässä taloa rakennettu jo kohta pari kuukautta, mutta silti tuntuu, että se talon rakentaminen alkaa ihan oikeasti vasta sitten kun runkovaihe on käsillä. Tuohon hetkeen on nyt aikaa kolmisen viikkoa. Maatyöt on nyt saatu pakettiin. Tontti on raakamuotoiltu ja tänään tuli ajettua autokin ”autokatokseen” omalle paikalleen. Eihän tuossa mitään katosta vielä ole mutta eräänlainen…
Kalustesuunnitelmat
Kalustesuunnittelua olimme jo paljon odottaneet innolla ja jännityksellä. Kyseessä on kuitenkin iso ja näkyvä kokonaisuus, joten suunnitteluun piti panostaa paljon. Erityisesti keittiö on niin tärkeä osa koko taloa, että haluamme sen kestävän käyttöä ja katseita vuosien ajan. Edellisessä talossamme kalusteet olivat väreiltään melko tummia lukuunottamatta kodinhoitohuoneen valkoisia ovia. Edellisen talon keittiön ruskeat alakaapit tuntuivat ainakin…
Sisustussuunnitelun vaikeus ja ihanuus
Sisutusvalintojen suunnitelu on toisaalta yksi mukavimmista mutta samalla haasteellisimmista vaiheista. Emme ole vielä edes käyneet Värisilmässä, joka toimittaa sisustusmateriaalit, vaan olemme pyrkineet jo hahmottamaan jonkinlaista suuntaa ennen suunnittelukäyntiä. Ongelmaksi nousee se perinteinen eli valikoiman laajuus ja vaihtoehtojen rajaton määrä. Ajatuksena on käyttää seinissä päävärinä vaaleaa sävyä, joka ei kuitenkaan ole valkoinen. Harmaan sävyt kiehtovat eniten,…
Vauhdilla eteenpäin
Myönnettäköön, että kun seitsemän vuotta sitten tehtiin edellisen talomme pohjia, niin vauhti oli varsin verkkainen. Ehkä siksi tuntuu, että kaikki sujuu nyt todella nopeasti. Kotimestareiden kaivinkone Ollikaisen Juhan ohjastamana on ollut tontilla n. 3 päivää ja nyt ollaan jo siinä tilanteessa, että alamme odottamaan perustusten tekoa. Perustava pääsee aloittamaan työt tontilla näillä näkymin juhannuksen jälkeen….
Maatyöt aloitettu!
Yllättävän paljon tuli odotettua sitä hetkeä kun kaivinkone aloittaa työt tontilla. Yllätys oli myös se, että Kotimestarit ilmoitti aloittavansa maatyöt melkein pari viikkoa etuajassa. Niinpä pääsimme jo tänään seuraamaan minkälainen myllerrys tontilla oli käynnissä. Työt olivat kovassa vauhdissa ja tontilta löytyi myös jo merkit talon paikasta sekä korosta. Jälleen sitä osaa hahmottaa kokonaisuutta paremmin! Monesta suusta on kuullut…
Tontti raivattu!
Tontti on nyt raivattu ja sitten odotellaan vain maatöiden alkamista. Tontilta kaadettiin n. 70 koivua, joten maisema muuttui melkoisesti. Tonttia ympäröi kahdelta sivulta puisto, johon jäi koivua ja muuta puustoa. Näkösuojaa on edelleen ihan mukavasti. Kahdelle sivulle toki pitää istutella jonkinnäköistä pensasaitaa. Kotimestarit aloittelee maatyöurakkaa kesäkuun loppuun mennessä. Odottavan aika on pitkä 🙂 Pitää tässä…