Sehän näyttää talolta!

Siivousvisiitti tontilla osoitti jälleen sen, että työmaalla tehdään töitä. Hyvässä vauhdissa mennään eteenpäin ja onneksi sää on myös suosinut. Syksyä on toki ilmassa, mutta piristävää auringonpaistetta on silti ollut tarjolla. Kyllä tämä rakennus näyttää koko ajan enemmän talolta. Ja enemmän omalta kodilta. Tyttäremme mukaan muutamme sisään jo kuukauden päästä 🙂 Valitettavasti tuo ei ihan tule onnistumaan, mutta…

Runkovaihe käynnissä

Odotus on palkittu ja tontillamme on näkyvissä jo jotain taloa muistuttavaa. Runkovaihe käynnistyi tällä viikolla ja kävimme katsomassa tilannetta timpureiden oltua hommissa tontilla pari päivää. Jotenkin olin siinä uskossa, ettei tontilla ole vielä mitään ihmeellistä nähtävää, mutta toisin kävi. Kotimestareiden mukavat ja ammattitaitoiset timpurit, Vilenin veljekset, olivat jo kovassa vauhdissa ja taidettiin koko perhe ihmetellä…

Seuraava vaihe: Talon rakentaminen

Onhan tässä taloa rakennettu jo kohta pari kuukautta, mutta silti tuntuu, että se talon rakentaminen alkaa ihan oikeasti vasta sitten kun runkovaihe on käsillä. Tuohon hetkeen on nyt aikaa kolmisen viikkoa. Maatyöt on nyt saatu pakettiin. Tontti on raakamuotoiltu ja tänään tuli ajettua autokin ”autokatokseen” omalle paikalleen. Eihän tuossa mitään katosta vielä ole mutta eräänlainen…

Vauhdilla eteenpäin

Myönnettäköön, että kun seitsemän vuotta sitten tehtiin edellisen talomme pohjia, niin vauhti oli varsin verkkainen. Ehkä siksi tuntuu, että kaikki sujuu nyt todella nopeasti. Kotimestareiden kaivinkone Ollikaisen Juhan ohjastamana on ollut tontilla n. 3 päivää ja nyt ollaan jo siinä tilanteessa, että alamme odottamaan perustusten tekoa. Perustava pääsee aloittamaan työt tontilla näillä näkymin juhannuksen jälkeen….

Maatyöt aloitettu!

Yllättävän paljon tuli odotettua sitä hetkeä kun kaivinkone aloittaa työt tontilla. Yllätys oli myös se, että Kotimestarit ilmoitti aloittavansa maatyöt melkein pari viikkoa etuajassa. Niinpä pääsimme jo tänään seuraamaan minkälainen myllerrys tontilla oli käynnissä. Työt olivat kovassa vauhdissa ja tontilta löytyi myös jo merkit talon paikasta sekä korosta. Jälleen sitä osaa hahmottaa kokonaisuutta paremmin! Monesta suusta on kuullut…

Tontti raivattu!

Tontti on nyt raivattu ja sitten odotellaan vain maatöiden alkamista. Tontilta kaadettiin n. 70 koivua, joten maisema muuttui melkoisesti. Tonttia ympäröi kahdelta sivulta puisto, johon jäi koivua ja muuta puustoa. Näkösuojaa on edelleen ihan mukavasti. Kahdelle sivulle toki pitää istutella jonkinnäköistä pensasaitaa. Kotimestarit aloittelee maatyöurakkaa kesäkuun loppuun mennessä. Odottavan aika on pitkä 🙂 Pitää tässä…

Talon paikka

Täällä asutaan vuoden päästä. Sitä ennen pitää kaataa muutama koivu ja rakentaa yksi talo. Tästä kuitenkin lähdetään ja katsotaan mihin päädytään. Toivottavasti kotiin!