Lauantai

Lauantaina jatkettiin siivousta ja kalusteiden kasaamista. Illalla saunottiin. Ihan kuin tavallisena lauantaina. Uusi koti tuntuu taas enemmän omalta kodilta. Tosin saunoessa tuntui kuin olisimme olleet jossain vuokrahuvilassa. Positiivisessa mielessä. Kotimestarit pitää sunnuntaina 12.2 esittelyn talossamme klo 12-14. Jos asut Lahden seudulla ja suunnittelet rakentamista, ehkä kannattaa vierailla kodissamme 🙂       Mainokset

Lämpöä ja valoa

Tämän viikon teemana on ollut lämpö ja valo varsin synkästä sateisesta kelistä huolimatta. Välillä kun työmaalle menee, niin tuntuu, että siellä ole tapahtunut mitään. Jotenkin odotukset tässä vauhdikkaassa projektissa on aina liiankin korkealla. Mutta kun pysähtyy miettimään päivien kulkua ja vertaa tilannetta edelliseen viikkoon, niin tajuaa, että onhan sitä jotain tapahtunut. Oikeastaan aika paljonkin. Tontille…

Mitä kaikki maksaa?

Aihe, joka kiinnostaa ja koskettaa varmasti jokaista rakentajaa. Budjetti ja varsinkin sen pitävyys. Ajattelin tässä vaiheessa kirjoittaa muutaman sanan kustannuksista. Nyt kokonaiskustannukset alkavat olla aika hyvin selvillä, koska lähes kaikki valinnat on lyöty lukkoon. Muuttamisen jälkeisenä keväänä ja kesänä on toki vielä edessä pihan rakentaminen, johon kuluu vielä toistaiseksi tuntematon summa rahaa. ”Mikä on tämän talon…

Pintamateriaalit pikkuhiljaa paketissa!

Pienellä riskillä kirjoitin, että pintamateriaalit on nyt päätetty. ***Pidätämme oikeuden muutoksiin.*** Aikamoista jumppaa on ollut tämä pintamateriaalien kahlaaminen ja päätöksenteko. Jotkut materiaalit on päätetty lähes silmänräpäyksessä ja esimerkiksi keittiön välitilan vaihtoehtoja tutkiessa tuli silmiä räpsyteltyä yömyöhään niin paljon ettei uni meinannut tulla silmään. Talotoimittajamme Kotimestareiden yhteistyökumppani pintamateriaalien osalta on Orimattilan Värisilmä, jossa saimme erittäin hyvää…

Saanko luvan?

Tänään lähti lupahakemus rakennusvalvontaan. Tavoite oli saada hakemus sisään toukokuun puolivälissä, joten siitä ei myöhästytty kuin muutama päivä. Toiveena on saada rakennuslupa kesäkuun alkuun mennessä, joten hieman kiire voi tulla, mutta katsotaan miten käy. Jos lupa saadaan kesäkuun alussa, niin siinä tapauksessa myös varsinainen rakentaminen käynnistyy saman kuukauden aikana. Lupakuvat saatiin hiottua Kotimestareiden yhteistyökumppanin Arkkitehtuuritoimisto…

Talotoimittajan valinta

Tämä oli vaikea. Ja toisaalta melko helppo. Varsinainen tarjouspyyntökierros oli meidän kohdalla varsin pitkä, koska tonttivaihtoehtoja oli monta ja samalla myös omat ajatukset tulevasta talosta vaihtuivat matkan varrella. Samalla kun pyrimme löytämään sopivaa tonttia, lähestyimme useampaa talotoimittajaa sähköpostitse erilaisin tyhmin kysymyksin. Jotkut talotoimittajat vastasivat ja jotkut eivät. Kun sopiva tontti alkoi löytymään, lähestyimme talotoimittajia uudestaan…