Sisustussuunnitelun vaikeus ja ihanuus

on

Sisutusvalintojen suunnitelu on toisaalta yksi mukavimmista mutta samalla haasteellisimmista vaiheista. Emme ole vielä edes käyneet Värisilmässä, joka toimittaa sisustusmateriaalit, vaan olemme pyrkineet jo hahmottamaan jonkinlaista suuntaa ennen suunnittelukäyntiä.

Ongelmaksi nousee se perinteinen eli valikoiman laajuus ja vaihtoehtojen rajaton määrä. Ajatuksena on käyttää seinissä päävärinä vaaleaa sävyä, joka ei kuitenkaan ole valkoinen. Harmaan sävyt kiehtovat eniten, erityisesti ne, jossa on ripaus beigeä. Näin ollen päästään käsiksi termiin greige. Pelkkä päätös greigestä ei vielä kanna kovin pitkälle, koska tuntuu, että greigen eri sävyjäkin on ainakin tuhat. Pitää varoa, ettei sävy taita vihreään, siniseen, punaiseen tai keltaiseen, ainakaan liikaa. Sitten pitäisi huomioida päivänvalon aiheuttama sävyvaikutus, eri sävy tietysti eri ilmansuunnista tulevalle valolle. Sanoinko aiemmin, että rakentaminen on helppoa?

Makuuhuoneisssa on ainakin tarkoitus käyttää jotain muutakin väriä tehosteseinässä ja niiden valinta tuntuu olevan helpompaa. Olohuonekeittiön seinät luultavasti maalataan samalla sävyllä, koska ”väripisteitä” tulee esim. takasta ja keittiön välitilan laatasta.

Lattian olimme jo päättäneet aiemmin, toki tässäkin pidetään vielä pieni mahdollisuus auki viime hetken muutoksiin. Toistaiseksi kuitenkin Pergon Premium vinyylilankku näyttäisi olevan valintamme. Tarkempi malli/sävy on Modern Nature Tammi. Toiveenamme lattian suhteen on, että se on lämpimämpi kuin edellisen talomme laminaatti. Sävy saa olla vaaleahko, luonnollisen näköinen ja sävyltään riittävän lämmin.

***MUOKS***

Niin siinä kävi, että lattia vaihdettiin kuitenkin viime metrillä. Sävy muuttui hieman, samoin merkki ja malli. Suht maltillinen muutos on kuitenkin kyseessä. Tästä lisää myöhemmin.

 

 

vinyyli_pergo_modern_nature_tammi_lauta_4v

pergo2

Maalisävyistä Tikkurilan Piazza Y487 olisi tällä hetkellä valintamme pääväriksi. Tytön makuuhuoneen tehosteseinän sävy olisi Leivos H336, vanhempien makuuhuoneen Mantteli M499 ja työhuoneen Capri Y370. Katsotaan myöhemmin tuleeko vielä muutoksia.

File 23.6.2016 11.57.36.jpeg

Takkavalintamme on Linnatulen WitkaWood Piccolo harmaana. Tähän ihastuimme ensi silmäyksellä, vaikka emme ole edelleenkään nähneet muuta kuin tämän mainoskuvan.

File 23.6.2016 12.30.35

 

Sitten on vielä laattavalinnat. Niistä en pysty esittämään vielä kuvia, koska mitään ei ole päätetty. Toivomme, että valikoimasta nousee esille jotain selkeitä helmiä kun menemme suunnittelukäynnille myymälään. Laattavalinnat pyörivät varmaan myöskin harmaan sävyjen ympärillä, jotain kivaa varmasti löytyy! Niistä myöhemmin (ja mahdollisista muutoksista edellisiin) lisää.

One Comment Lisää omasi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s