Pintamateriaalit pikkuhiljaa paketissa!

on

Pienellä riskillä kirjoitin, että pintamateriaalit on nyt päätetty.

***Pidätämme oikeuden muutoksiin.***

Aikamoista jumppaa on ollut tämä pintamateriaalien kahlaaminen ja päätöksenteko. Jotkut materiaalit on päätetty lähes silmänräpäyksessä ja esimerkiksi keittiön välitilan vaihtoehtoja tutkiessa tuli silmiä räpsyteltyä yömyöhään niin paljon ettei uni meinannut tulla silmään.

Talotoimittajamme Kotimestareiden yhteistyökumppani pintamateriaalien osalta on Orimattilan Värisilmä, jossa saimme erittäin hyvää palvelua. Homma saatiin kasaan kahden palaverin jälkeen. Kiitos paljon OTV:n Aimo Lappalainen!

Pidän suurena etuna sitä, että käytettävissä on koko Värisilmän laaja valikoima. Talotoimittajia vertaillessa saimme selailtavaksi monia sisustusesitteitä, joiden sisällöt olivat poikkeuksetta varsin suppeita. Toki vaihtoehtojen paljous tuo helposti haasteita päätöksentekoon, kun valikoimaa voi olla liiankin paljon. Työtä ja vaivaa toki vaaditaan, mutta ainakin me voimme sanoa tämän olleen kaiken vaivan väärti. Laajalla sisustusvalikoimalla ainakin varmistetaan se, että jokainen rakentaja saa talostaan itsensä näköisen.

Talosopimuksessa on määritelty materiaaleille tietyt neliöhinnat ja niitä kalliimmista lisävalinnoista maksetaan tietty erotus. Me neuvottelimme jo talosopimukseen mukaan vinyylilankun, koska olimme jo löytäneet unelmiemme lattian.

Kuinkas sitten kävikään..

Ensimmäistä palaveria Värisilmässä oli käyty ehkä 15min kun olimme jo päätyneet toiseen lattiamalliin! Päätökseen vaikutti se, että löysimme vieläkin paremman sävyn ja suosittelut vahvemmasta pontista vaikuttivat myös vaakakupissa. Sävy on vaaleampi kuin aiemmin valittu ja kuosi on aavistuksen rauhallisempi.

Lattia on nyt Berry Allocin Pure Click vinyylilankku, Columbian Oak 261L. Vinyylilankku tulee kaikkiin tiloihin paitsi tuulikaappi, wc, kodinhoitohuone ja pesutilat. Vinyyliä tulee myös siis eteiseen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Jo alustavasti päätettyihin maalisävyihin ei tehty muutoksia. Pääsävynä on Y487 Piazza. Vanhempien makuuhuoneeseen tehostesävy on M499 Mantteli, tytön huoneeseen H336 Leivos ja työhuoneeseen Y370 Capri.

Sen sijaan teimme toisella sisustuskäynnillä samalla muutoksen keittiötasoon. Aiemmin valittu tummempi harmaa vaihtui raikkaampaan ja vaaleampaan harmaaseen. Mallipala tasosta ja talon maaliväripaletti näkyy alla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Keittiön välitila oli selkeästi vaikein päätös. Hyviä laattavaihtoehtoja oli varmaan kolmekymmentä ja eipä vaihtoehdot jääneet pelkkiin laattoihin. Lopulta tuo keittiötason vaihtaminen vaaleanharmaaseen aiheutti sen, että halusimme valkoisen laatan välitilaan. Tavoitteena oli varsin rauhallinen laatta, joka ei pistä silmään avarassa keittiö/olohuone -ratkaisussa. Päätös osui lopulta fasettihiottuun mattapintaiseen laattaan kokoa 7,5×30. Tämä oli alunperin mielestämme liian tylsä valinta ja saattaa olla sitä edelleen, mutta toisaalta sen laatan hengessä oli jotain uutta ja jotain vanhaa, joten se tukee hyvin yleistä ajatusta kotimme tulevasta ilmeestä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Tuulikaappiin valittiin tumman harmaa laatta kokoa 44,5×44,5 ja myös wc:n sävyt ovat melko tummia. WC:n välitilan mosaiikkilaatta oli mielestämme varsinainen löytö. Laatassa yhdistyy mukavasti eri sävyt ja materiaalit.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Kodinhoitohuoneen sävyt ovat lämpimät. Lattiassa on laattana Saga Taupe 10×10 ja välitilaan halusimme tuoda väriä ja pirteyttä suurehkolla Frame Decoro Milk 25×76 laatalla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Sauna ja pesutilat ovat yksi perheemme suosikkipaikka, joten paineet ja odotukset olivat kovat. Saunaan ja pesuhuoneeseen on suunniteltu lämpökäsiteltyä haapaa ja olimme etukäteen ajatelleet, että pesuhuoneen lämpöhaapakaton kanssa sopisi mukavasti, mikäs muu kuin harmaa. Toisaalta toivoimme, että tässä tilassa olisi myös lämmintä sävyä – Ei kuitenkaan liian ruskeaa, koska edellisen talomme pesuhuone oli toteutettu ruskean eri sävyin.

Pesuhuoneeseen tulee suihkuseinälle ns. shampoohylly, joka toteutetaan muuramalla harkoista ”lisäseinää” noin reilun metrin korkeuteen, jolloin muodostuu koko suihkuseinän levyinen hylly/tasanne purkeille ja purnukoille. Vaikeasti selitetty, mutta aukeaa lukijoille viimeistään silloin kun kuvat valmiista pesuhuoneesta on saatavilla 🙂

Valitsimme pesuhuoneeseen saman lattian kuin kodinhoitohuoneeseen. Seinät laatoitetaan harmaalla 31×62 kokoisella Qubus Grey -laatalla. Suihkuseinä korostetaan shampoohyllyn yläpuolelta Saga Taupe Mix Decor 10×10 -laatalla, joka on siis muuten sama kuin pesuhuoneen lattialaatta, mutta siinä on kivat tehostekuviot.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Toivotaan, että näihin valintoihin ei tarvitse enää tehdä muutoksia. Muuten saattaa iskeä ahdistus.

Meillä oli jonkinlainen ajatus etukäteen siitä mitä haluamme, mutta toisaalta luotimme siihen, että sen tietää kun se oikea osuu kohdalleen. Ja niin siinä kävikin. Orimattilan Värisilmän valikoiman ja palvelun ansiosta pääsimme erinomaiseen lopputulokseen loppujen lopuksi varsin kivuttomasti. Jälleen myös hyvä osoitus siitä, että talotoimittajamme kumppaniverkosto on kiitettävän hyvä!

Mainokset

One Comment Lisää omasi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s