Maatyöt aloitettu!

on

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yllättävän paljon tuli odotettua sitä hetkeä kun kaivinkone aloittaa työt tontilla.

Yllätys oli myös se, että Kotimestarit ilmoitti aloittavansa maatyöt melkein pari viikkoa etuajassa. Niinpä pääsimme jo tänään seuraamaan minkälainen myllerrys tontilla oli käynnissä. Työt olivat kovassa vauhdissa ja tontilta löytyi myös jo merkit talon paikasta sekä korosta. Jälleen sitä osaa hahmottaa kokonaisuutta paremmin!

Monesta suusta on kuullut kehuttavan tonttia ja sitä, että maatyöt pitäisivät olla melko helpot. Silti pienellä jännityksellä odotetaan maatöiden laskua, koska onhan se tällä hetkellä niitä ainoita isoja kysymysmerkkejä kokonaisbudjetin kannalta. Muutaman viikon päästä ollaan jo viisaampia.

Menneellä viikolla on aloitettu myös suunnittelua talon sähköjä ja kalusteita koskien. LVI-suunnitelmahan tuli tehtyä edellisellä viikolla melkein huomaamatta. Sähkö- ja kalustesuunnittelua helpottaisi se, jos tiedossa olisi jo tuo maatöiden loppulasku. Sitä helposti haluaisi tehdä kaikenlaisia lisävalintoja vaikkapa valaistukseen tai keittiökalusteisiin, mutta toisaalta on pidettävä pää kylmänä. Lisälaskuja tulee varmasti joka puolelta, mutta järki on oltava mukana, etteivät lisälaskut karkaa käsistä!

Kävimme myös yhdessä Kotimestareiden taloesittelyssä kaiken hässäkän keskellä. Tarkoitus oli katsoa paikan päällä valaistusratkaisuja ja yleensä asioita, joita on hyvä huomioida kun lopullinen sähkösuunnitelma viimeistellään.

Vaikka meillä kaikki eteneekin vauhdikkaasti, niin silti tuolla taloesittelyssä tuli sellainen fiilis, että kunpa saisi kelloa liikkumaan vieläkin kovemmalla vauhdilla, jotta pääsisimme haistelemaan oman uuden talomme tuoksua..

Siihen asti ei auta kuin haistella mullan tuoksua työmaalla ja nauttia silti vauhdikkaasta kyydistä!

File 17.6.2016 19.26.51.jpeg

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s