Valoa ja lämpöä

Pahoittelut toistosta, mutta teema pysyy samana kuin edellisessä kirjoituksessa. Lauantain työmaavisiitti tuli tarkoituksella ajoitettua hämärään kellonaikaan, jotta pääsimme uudestaan ihailemaan ulkovaloja. Samalla kävimme tarkastamassa onko torppa lämmin, sillä poistoilmalämpöpumppu kytkettiin päälle perjantaina. Sen verran tuli ahkeroituakin samalla käynnillä, että laitoimme talonumeron seinään kiinni. Yksi palapelin pala taas löytänyt tiensä oikealle paikalleen.   Valaistu talo eri suunnista:  …

Lämpöä ja valoa

Tämän viikon teemana on ollut lämpö ja valo varsin synkästä sateisesta kelistä huolimatta. Välillä kun työmaalle menee, niin tuntuu, että siellä ole tapahtunut mitään. Jotenkin odotukset tässä vauhdikkaassa projektissa on aina liiankin korkealla. Mutta kun pysähtyy miettimään päivien kulkua ja vertaa tilannetta edelliseen viikkoon, niin tajuaa, että onhan sitä jotain tapahtunut. Oikeastaan aika paljonkin. Tontille…

Viikon saldo: takka- ja materiaalitoimitusta sekä vähän muutakin.

Maisema muuttui viikon aikana paljon kesäisemmän näköiseksi ja tapahtuihan työmaan maisemassa muutenkin muutosta. Tällä viikolla sisälle ilmestyi takka ja kasa pintamateriaaleja. Ulos asennettiin vesikourut sekä kattoturvatuotteet. Tulipa käytyä katollakin ensimmäistä kertaa, nyt kun kattotikkaat ja kattosilta olivat paikoillaan.   Räystäskourut ovat punaiset kuten katon väri ja syöksyt valkoiset kuten tuleva talon väri. Maisemia katolta. Oikealla oleskelupihaa,…

Suuri muodonmuutos jatkuu..

Noin kuukausi sitten kirjoitin suuresta muodonmuutoksesta. Piti ihan lukaista tuo julkaisu uudestaan ja katsoa kuvia. Tuli todettua, että kuukausi on pitkä aika, vaikka se taas nopeasti hurahtikin. Paljon on tapahtunut niin sisällä kuin ulkonakin. Itse asiassa ulkopuolen hommat alkaa olla tehty. Mahtavaa todeta, että terassi ja kuisti ovat valmiina ensi kevään ja kesän löhöilyjä varten….