Lauantai

Lauantaina jatkettiin siivousta ja kalusteiden kasaamista. Illalla saunottiin. Ihan kuin tavallisena lauantaina. Uusi koti tuntuu taas enemmän omalta kodilta. Tosin saunoessa tuntui kuin olisimme olleet jossain vuokrahuvilassa. Positiivisessa mielessä. Kotimestarit pitää sunnuntaina 12.2 esittelyn talossamme klo 12-14. Jos asut Lahden seudulla ja suunnittelet rakentamista, ehkä kannattaa vierailla kodissamme 🙂      

Koti kuntoon

Edessä olisi armoton siivousviikonloppu. Tänään Ikea toi rekka-autollisen tavaraa talolle, joten niitäkin voisi alkaa kasailemaan. Yleensä tuskanhiki nousee yhdestä autokuormasta, nyt tavaramäärä oli moninkertainen. Sisällä kaikki hommat alkaa olla paketissa, joten nyt on kiva aloittaa siivoilut ja tavaroiden kasailut. Uskomatonta ajatella, että ollaan vihdoin tässä pisteessä. Vielä ei voi täysin rentoutua, mutta fiilis on jo erittäin…

Kohti loppusuoraa

Hyvää alkanutta vuotta! Se on tammikuu 2017. Kuukausi, jolloin talomme pitäisi olla lähes muuttovalmis. Helmikuu on sopimuksen mukaan se kuukausi, jolloin talomme valmistuu, mutta aikataulun suhteen ollaan niin hyvässä vauhdissa, että valmistuminen voi olla hyvin mahdollista tammikuun lopussakin. Juhlapyhien jälkeen työmaalla on käynyt kova kuhina, joten saimme taas ihailla uusia juttuja tontilla vieraillessamme. Laatoitustyöt ovat…

Saunasuunnitelma

Sauna on kodin sydän. Vai oliko se keittiö? Ei, kyllä se on sauna. Ainakin jos minulta kysytään. Saunottua tulee vähintään joka toinen päivä, joten suunnittelukin on tehtävä huolella. Saunasuunnitelma on nyt valmis. Meidän saunassa on ollut jonkun aikaa jo paneelit seinässä, mutta lauteiden mitoitus saatiin nyt vasta valmiiksi. Saunatoimittajana Kotimestareiden kautta on Lapin Laude ja…

Lattian kuivuminen

Tänään tarkastettiin lattian kuivuutta. Tuo 10cm:n betonilaatan kuivuminen on ratkaisevassa roolissa koko projektin aikataulussa. Märkätiloja ei voida vesieristää eikä vinyylilankkua voi asentaa kuiviin tiloihin, jos betonilattian suhteellinen kosteus on liian suuri. Kuivissa tiloissa kosteusprosentin on oltava alle 75% ja märkätiloissa vaatimus on alle 85-90% (vesieristeen valmistajasta riippuen). Keittiössä sijaitseva mittari kertoi kosteusprosentiksi 74,7 ja pesuhuoneessa…

Kalustetoimitus

Tuli jälleen tehtyä kaatopaikkakeikka ja vaikka roskaa vietiin työmaalta pois yhden pakettiauton verran, työmaa muistuttaa tällä hetkellä jonkunlaista sokkeloa tai labyrinttia. Tavaraa on paljon! Kalustekuorma saapui tällä viikolla, saa nähdä alkaako asennuskin lähiaikoina. Elämme mielenkiintoisia aikoja. Tällä viikolla alkoi myös yllättäen listoitus. Tämä olisi alustavasti ollut ehkä tammi-helmikuun hommia, mutta listoittajilla oli pari tyhjää päivää…

Väriä seinissä

Otsikko kertookin kaiken oleellisen. Nyt näyttää seinät hyvältä! Tämän viikon aikana maalausurakka saatiin valmiiksi. Kävimme tänään jo hieman hämärän aikaan katsomassa miltä työmaalla näyttää. Kaikki seinät oli maalattu, joten hyvältä näytti vaikka hämärää olikin.. Meillä on talon sisäseinissä päävärinä Piazza Y487. Sävy on valittu Tikkurilan värikartasta, kuten muutkin värisävyt. Tätä pääväriä mietittiin pitkään. Välillä vaihtoehtona…

Valkoista.

Kolmas postaus parin päivän sisään on ilmeisesti merkki siitä, että jotain tapahtuu. Kävin tänään maalaamassa varaston seinät toiseen kertaan, jotta lopputulos olisi vähän siistimpi. Perheen sisäisen palaverin jälkeen päädyimme kuiteknin kittaamaan ruuvien kannat ja kyllähän tuo kannatti, vaikka lisää työtunteja aiheuttikin. Mutta eipä tässä ole liikaa tullut rehkittyä.. Samalla tuli todettua, että valkoista pintaa oli…

Ruskeat kipsilevyt piiloon!

Kittausta ja tasoitusta. Kieltämättä yksi ärsyttävin työvaihe taloa rakennettaessa. Onneksi emme tee tätä hommaa tällä kertaa itse! Seinät on nyt tasoitettu ja osittain hiottu. Toivottavasti ensi viikolla näemme jo oikeaa väriä seinissä. Maalipurkit suorastaan huutavat lattialla ja odottavat pääsevänsä seinille meitä piristämään.   Maalaustöitä odotellessa pääsimme myös itse telan varteen kun varaston seinät piti maalata….

Suuri muodonmuutos jatkuu..

Noin kuukausi sitten kirjoitin suuresta muodonmuutoksesta. Piti ihan lukaista tuo julkaisu uudestaan ja katsoa kuvia. Tuli todettua, että kuukausi on pitkä aika, vaikka se taas nopeasti hurahtikin. Paljon on tapahtunut niin sisällä kuin ulkonakin. Itse asiassa ulkopuolen hommat alkaa olla tehty. Mahtavaa todeta, että terassi ja kuisti ovat valmiina ensi kevään ja kesän löhöilyjä varten….