360-kuvat

Huh. Yli kuusi kuukautta on vierähtänyt edellisestä postauksesta. Näköjään pieni turnausväsymys on iskenyt kun hirveää edistystä ei ole tapahtunut enää talon eikä blogin suhteen. Työlistalla on edelleen talon maalaus ja pihatyöt. Maalaus on saatu ainakin alkuun ja pihasuunnitelmakin on olemassa. ”Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty”. Kiva sanonta, mutta ei oikein tunnu siltä. Toivotaan, että pimeneviin…

Kaksi viikkoa taloesittelyyn!

Myönnettäköön, että en ole pitänyt taloesittelyä varsinaisena virstanpylväänä. Mutta nyt kun tuo taloesittelyn ajankohta on lyöty lukkoon, niin kyllähän se hymyilyttää. Sehän tarkoittaa sitä, että talo on viimeistään silloin valmis. Talolla on ollut kyllä joka päivä sellainen tekemisen meininki, että pakko se on uskoa. Kohta on valmista. Nyt oikeastaan jo tuntuu siltä, ettei ole enää…

Pieniä hankintoja

Viime aikoina on tullut selattua mahdollisesti koko internet läpi ja hankittua paljon uutta kohta valmistuvaan taloomme. Kun muutimme vanhasta 150m2 talostamme tähän väliaikaiseen 70m2 vuokra-asuntoon, oli pakko luopua tavaroista. Ja olihan tässä koko projektin tarkoituksenakin pärjätä pienemmällä tavaramäärällä ja sitä kautta pienemmällä neliömäärällä. Kohta pitäisi tehdä iso tilaus Ikeaan, jossa ostoskoriin menee ainakin sohva, divaani,…

Superviikko

Kalusteita, lattiaa, valoja, kytkimiä, pistorasioita, takkaa, hormia, väliovia yms. Aika paljon edistystä mahtuu yhteen viikoon. Tältä ja tulevalta viikolta odotettiin paljon, koska aikataulun mukaan työmaalla piti olla kova tohina. Näin myös kävi, mutta silti huima edistys pääsi yllättämään. Jo heti tontilla tervehtinyt jättiläismäinen roskamäärä antoi osviittaa siitä, että tavaraa on löytänyt tiensä omalle paikalleen. Kaikki…

Kohti loppusuoraa

Hyvää alkanutta vuotta! Se on tammikuu 2017. Kuukausi, jolloin talomme pitäisi olla lähes muuttovalmis. Helmikuu on sopimuksen mukaan se kuukausi, jolloin talomme valmistuu, mutta aikataulun suhteen ollaan niin hyvässä vauhdissa, että valmistuminen voi olla hyvin mahdollista tammikuun lopussakin. Juhlapyhien jälkeen työmaalla on käynyt kova kuhina, joten saimme taas ihailla uusia juttuja tontilla vieraillessamme. Laatoitustyöt ovat…

Pintamateriaalit pikkuhiljaa paketissa!

Pienellä riskillä kirjoitin, että pintamateriaalit on nyt päätetty. ***Pidätämme oikeuden muutoksiin.*** Aikamoista jumppaa on ollut tämä pintamateriaalien kahlaaminen ja päätöksenteko. Jotkut materiaalit on päätetty lähes silmänräpäyksessä ja esimerkiksi keittiön välitilan vaihtoehtoja tutkiessa tuli silmiä räpsyteltyä yömyöhään niin paljon ettei uni meinannut tulla silmään. Talotoimittajamme Kotimestareiden yhteistyökumppani pintamateriaalien osalta on Orimattilan Värisilmä, jossa saimme erittäin hyvää…

Kalustesuunnitelmat

Kalustesuunnittelua olimme jo paljon odottaneet innolla ja jännityksellä. Kyseessä on kuitenkin iso ja näkyvä kokonaisuus, joten suunnitteluun piti panostaa paljon. Erityisesti keittiö on niin tärkeä osa koko taloa, että haluamme sen kestävän käyttöä ja katseita vuosien ajan. Edellisessä talossamme kalusteet olivat väreiltään melko tummia lukuunottamatta kodinhoitohuoneen valkoisia ovia. Edellisen talon keittiön ruskeat alakaapit tuntuivat ainakin…