Tontti on nyt raivattu ja sitten odotellaan vain maatöiden alkamista.
Tontilta kaadettiin n. 70 koivua, joten maisema muuttui melkoisesti. Tonttia ympäröi kahdelta sivulta puisto, johon jäi koivua ja muuta puustoa. Näkösuojaa on edelleen ihan mukavasti. Kahdelle sivulle toki pitää istutella jonkinnäköistä pensasaitaa.
Kotimestarit aloittelee maatyöurakkaa kesäkuun loppuun mennessä. Odottavan aika on pitkä 🙂
Pitää tässä yhteydessä suositella lämpimästi raivausurakan tehnyttä Lahden metsuri- ja sahauspalvelu Ky:tä. Sahauspalvelun Janne oli isona apuna jo siinä vaiheessa kun vasta suunnittelimme tontin ostoa. Tässä oli jälleen hyvä osoitus palvelun merkityksestä myös rakennusalalla. Lähetin tarjouspyynnöt useammalle metsurille, joista osa jätti vastaamatta ja muutaman lähetti epämääräisen tarjouksen. Janne kävi tontilla ja teki hyvät alustavat arvioinnit ja raivausurakasta sekä tontista muutenkin. Kaiken hyvän palvelun lisäksi itse urakka sujui ripeästi, ammattitaitoisesti ja täysin ajallaan. Ei voi kuin suositella!