Lauantai

Lauantaina jatkettiin siivousta ja kalusteiden kasaamista. Illalla saunottiin. Ihan kuin tavallisena lauantaina. Uusi koti tuntuu taas enemmän omalta kodilta. Tosin saunoessa tuntui kuin olisimme olleet jossain vuokrahuvilassa. Positiivisessa mielessä. Kotimestarit pitää sunnuntaina 12.2 esittelyn talossamme klo 12-14. Jos asut Lahden seudulla ja suunnittelet rakentamista, ehkä kannattaa vierailla kodissamme 🙂      

Koti kuntoon

Edessä olisi armoton siivousviikonloppu. Tänään Ikea toi rekka-autollisen tavaraa talolle, joten niitäkin voisi alkaa kasailemaan. Yleensä tuskanhiki nousee yhdestä autokuormasta, nyt tavaramäärä oli moninkertainen. Sisällä kaikki hommat alkaa olla paketissa, joten nyt on kiva aloittaa siivoilut ja tavaroiden kasailut. Uskomatonta ajatella, että ollaan vihdoin tässä pisteessä. Vielä ei voi täysin rentoutua, mutta fiilis on jo erittäin…

Kaksi viikkoa taloesittelyyn!

Myönnettäköön, että en ole pitänyt taloesittelyä varsinaisena virstanpylväänä. Mutta nyt kun tuo taloesittelyn ajankohta on lyöty lukkoon, niin kyllähän se hymyilyttää. Sehän tarkoittaa sitä, että talo on viimeistään silloin valmis. Talolla on ollut kyllä joka päivä sellainen tekemisen meininki, että pakko se on uskoa. Kohta on valmista. Nyt oikeastaan jo tuntuu siltä, ettei ole enää…

Superviikko

Kalusteita, lattiaa, valoja, kytkimiä, pistorasioita, takkaa, hormia, väliovia yms. Aika paljon edistystä mahtuu yhteen viikoon. Tältä ja tulevalta viikolta odotettiin paljon, koska aikataulun mukaan työmaalla piti olla kova tohina. Näin myös kävi, mutta silti huima edistys pääsi yllättämään. Jo heti tontilla tervehtinyt jättiläismäinen roskamäärä antoi osviittaa siitä, että tavaraa on löytänyt tiensä omalle paikalleen. Kaikki…

Keittiön hienosäätöä

Olen aiemminkin todennut, että edellisessä talossamme oli aika tummia värisävyjä ja uudesta talosta haluamme vaalean ja raikkaan. Toisaalta emme halua taloomme yhtään valkoista seinää. Jos joku siis kamppailee sen kanssa, että uskaltaako lisätä värejä tai kuvioita, niin me taas käymme kädenvääntöä itsemme kanssa siitä, kuinka vaaleita sävyjä uskallamme valita. Kuten pintamateriaaleista kirjoitin, päädyimme vaihtamaan lattian vaaleampaan…

Kalustesuunnitelmat

Kalustesuunnittelua olimme jo paljon odottaneet innolla ja jännityksellä. Kyseessä on kuitenkin iso ja näkyvä kokonaisuus, joten suunnitteluun piti panostaa paljon. Erityisesti keittiö on niin tärkeä osa koko taloa, että haluamme sen kestävän käyttöä ja katseita vuosien ajan. Edellisessä talossamme kalusteet olivat väreiltään melko tummia lukuunottamatta kodinhoitohuoneen valkoisia ovia. Edellisen talon keittiön ruskeat alakaapit tuntuivat ainakin…