Odotus on palkittu ja tontillamme on näkyvissä jo jotain taloa muistuttavaa. Runkovaihe käynnistyi tällä viikolla ja kävimme katsomassa tilannetta timpureiden oltua hommissa tontilla pari päivää. Jotenkin olin siinä uskossa, ettei tontilla ole vielä mitään ihmeellistä nähtävää, mutta toisin kävi. Kotimestareiden mukavat ja ammattitaitoiset timpurit, Vilenin veljekset, olivat jo kovassa vauhdissa ja taidettiin koko perhe ihmetellä…
Kategoria: Rakennusblogi
Kalustesuunnitelmat
Kalustesuunnittelua olimme jo paljon odottaneet innolla ja jännityksellä. Kyseessä on kuitenkin iso ja näkyvä kokonaisuus, joten suunnitteluun piti panostaa paljon. Erityisesti keittiö on niin tärkeä osa koko taloa, että haluamme sen kestävän käyttöä ja katseita vuosien ajan. Edellisessä talossamme kalusteet olivat väreiltään melko tummia lukuunottamatta kodinhoitohuoneen valkoisia ovia. Edellisen talon keittiön ruskeat alakaapit tuntuivat ainakin…
Sisustussuunnitelun vaikeus ja ihanuus
Sisutusvalintojen suunnitelu on toisaalta yksi mukavimmista mutta samalla haasteellisimmista vaiheista. Emme ole vielä edes käyneet Värisilmässä, joka toimittaa sisustusmateriaalit, vaan olemme pyrkineet jo hahmottamaan jonkinlaista suuntaa ennen suunnittelukäyntiä. Ongelmaksi nousee se perinteinen eli valikoiman laajuus ja vaihtoehtojen rajaton määrä. Ajatuksena on käyttää seinissä päävärinä vaaleaa sävyä, joka ei kuitenkaan ole valkoinen. Harmaan sävyt kiehtovat eniten,…
Tervetuloa!
Tervetuloa seuraamaan taloprojektiamme, joka on meille toinen ja toistaiseksi viimeinen. Talo rakentuu Lahteen alueelle, jossa on sekä uutta että vanhaa. Uskomme ja toivomme, että ensimmäinen taloprojekti opetti meitä sen verran, että toisesta talosta tulee kaikin puolin toimivampi pakkaus. Vaikka ei siinä edellisessäkään mitään vikaa ollut.. Pyrimme siihen, että vaikka tuleva kotimme onkin pienempi, se olisi…