360-kuvat

Huh. Yli kuusi kuukautta on vierähtänyt edellisestä postauksesta. Näköjään pieni turnausväsymys on iskenyt kun hirveää edistystä ei ole tapahtunut enää talon eikä blogin suhteen. Työlistalla on edelleen talon maalaus ja pihatyöt. Maalaus on saatu ainakin alkuun ja pihasuunnitelmakin on olemassa. ”Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty”. Kiva sanonta, mutta ei oikein tunnu siltä. Toivotaan, että pimeneviin…

Neljä päivää muuttoon

Talo alkaa näyttämään melkein siltä, että siellä asutaan. Oikeastaan sängyt ovat tärkeimmät puuttuvat elementit. Tällä hetkellä odotellaan vielä Dna:n talokaapelia, jotta tv- ja internetyhteydet olisivat kunnossa muuttopäivänä. Niben F470-pilpissä riittää myös opeteltavaa ja totuteltavaa. Talo on ollut tasaisen lämmin mutta sähkönkulutus on ollut melko suurta. Kovien pakkasten aikaan sähköä on kulunut hurjat määrät. Tehdasasetuksia on…

Lauantai

Lauantaina jatkettiin siivousta ja kalusteiden kasaamista. Illalla saunottiin. Ihan kuin tavallisena lauantaina. Uusi koti tuntuu taas enemmän omalta kodilta. Tosin saunoessa tuntui kuin olisimme olleet jossain vuokrahuvilassa. Positiivisessa mielessä. Kotimestarit pitää sunnuntaina 12.2 esittelyn talossamme klo 12-14. Jos asut Lahden seudulla ja suunnittelet rakentamista, ehkä kannattaa vierailla kodissamme 🙂      

Olohuone, joka näyttää olohuoneelta

Lauantaille saatiin lähipiiristä talkooapua ja uudesta kodista tuli muutamassa tunnissa entistä siistimpi ja kodimman näköinen. Jännä miten pölyä löytyy koko ajan uusista paikoista siivoamisesta huolimatta. Olohuoneeseen saatiin kasattua Ikean kuormasta Söderhamn-kulmasohva ja divaani. Hyvinhän ne sinne mahtui. Kiva nähdä nuo palaset paikoillaan yhdessä tilassa vierekkäin oikean kokoisina. Silloin kuin päätöksiä materiaaleista ja väreistä tehtiin, meillä oli…

Kaksi viikkoa taloesittelyyn!

Myönnettäköön, että en ole pitänyt taloesittelyä varsinaisena virstanpylväänä. Mutta nyt kun tuo taloesittelyn ajankohta on lyöty lukkoon, niin kyllähän se hymyilyttää. Sehän tarkoittaa sitä, että talo on viimeistään silloin valmis. Talolla on ollut kyllä joka päivä sellainen tekemisen meininki, että pakko se on uskoa. Kohta on valmista. Nyt oikeastaan jo tuntuu siltä, ettei ole enää…

Pieniä hankintoja

Viime aikoina on tullut selattua mahdollisesti koko internet läpi ja hankittua paljon uutta kohta valmistuvaan taloomme. Kun muutimme vanhasta 150m2 talostamme tähän väliaikaiseen 70m2 vuokra-asuntoon, oli pakko luopua tavaroista. Ja olihan tässä koko projektin tarkoituksenakin pärjätä pienemmällä tavaramäärällä ja sitä kautta pienemmällä neliömäärällä. Kohta pitäisi tehdä iso tilaus Ikeaan, jossa ostoskoriin menee ainakin sohva, divaani,…

Superviikko

Kalusteita, lattiaa, valoja, kytkimiä, pistorasioita, takkaa, hormia, väliovia yms. Aika paljon edistystä mahtuu yhteen viikoon. Tältä ja tulevalta viikolta odotettiin paljon, koska aikataulun mukaan työmaalla piti olla kova tohina. Näin myös kävi, mutta silti huima edistys pääsi yllättämään. Jo heti tontilla tervehtinyt jättiläismäinen roskamäärä antoi osviittaa siitä, että tavaraa on löytänyt tiensä omalle paikalleen. Kaikki…

Kalustetoimitus

Tuli jälleen tehtyä kaatopaikkakeikka ja vaikka roskaa vietiin työmaalta pois yhden pakettiauton verran, työmaa muistuttaa tällä hetkellä jonkunlaista sokkeloa tai labyrinttia. Tavaraa on paljon! Kalustekuorma saapui tällä viikolla, saa nähdä alkaako asennuskin lähiaikoina. Elämme mielenkiintoisia aikoja. Tällä viikolla alkoi myös yllättäen listoitus. Tämä olisi alustavasti ollut ehkä tammi-helmikuun hommia, mutta listoittajilla oli pari tyhjää päivää…

Väliseinät ja pääovi – suuri muodonmuutos!

Parin viikon lattiankuivatustauko on takana ja tämän viikon teemana on ollut muuttunut ilme. Viikon päätteeksi saimme myös avaimet käteen. Tämä ei kuitenkaan valitettavasti tarkoita sitä, että urakka olisi valmis, vaan sitä, että pääovi on asennettu.     Muuttuneen ilmeen suurimpana syynä oli väliseinien pystytys. Talomme muistuttaa nyt sisältä enemmän kotia kuin teollisuushallia. Saamme kokea näitä eri…