Hyvää alkanutta vuotta!
Se on tammikuu 2017. Kuukausi, jolloin talomme pitäisi olla lähes muuttovalmis. Helmikuu on sopimuksen mukaan se kuukausi, jolloin talomme valmistuu, mutta aikataulun suhteen ollaan niin hyvässä vauhdissa, että valmistuminen voi olla hyvin mahdollista tammikuun lopussakin.
Juhlapyhien jälkeen työmaalla on käynyt kova kuhina, joten saimme taas ihailla uusia juttuja tontilla vieraillessamme.
Laatoitustyöt ovat lähes valmiina. Välitilalaatoitukset tehdään vielä myöhemmin, mutta nyt laatoitettuna ja saumattuna on tuulikaapin, wc:n ja kodinhoitohuoneen lattiat. Pesuhuone on täysin laatoitettu ja samoin saunan lattia. On kyllä jännittävää nähdä laatat oikeilla paikoilla. Tähän asti on pystynyt kuvittelemaan niiden sopivuudet vain omassa mielessään. Tyytyväinen voi silti olla. Hyvät sisustusvalinnat tuli tehtyä! Tavarantoimittajana sisustusmateriaaleissa oli siis Orimattilan Värisilmä.
Laatoista voi todeta vielä sen, että teimme koko sisustuspakettiin lisävalintoja vain muutamien satasien edestä, joten aika ”perushintaisilla” tuotteilla mentiin.



Pesuhuoneesta tuli otettua useampi kuva, koska seisoin siellä pitkän aikaa ihaillen. Tulipa siitä hieno!







Muuten talossa näyttää aika samalta kuin joulukuussakin. Takka on nyt omalla paikallaan ja sen sisään on muurattu tuo varaava tulipesä. Ulkokuori asennetaan lähiviikkoina.


Kuten yllä mainitsin, tulevalla viikolla alkaa todennäköisesti kalusteasennus. Samalla viikolla on luvassa ehkä myös sähköasennuksia sekä mahdollisesti lattiahommia ja listoitustöitä. Paljon on siis luvassa ja kun jäljelllä olevaa tehtävälistaa katsoo, niin kyllä tässä tosiaan kohti loppusuoraa mennään.
Voi kun tuo suihkuseinä näyttää hyvälle! Olen pähkäillyt pääni puhki, miten kylppärin säilytys ratkaistaan. Kivoja koreja puteleille ei meinaa löytyä millään, eikä sellainen ”muurattu reikä seinässä” oikein miellytä omaa silmää…
Tuo teidän ratkaisu näyttää oikeastaan täydelliseltä! Pitääpä kysäistä onnistuisiko meillä vielä samanmoinen ;D
Muutenkin toki näyttää hyvältä! 🙂
TykkääTykkää
Moi Jaana ja kiitos kommentistasi ja kehuista 🙂
Käsittääkseni tuo ”muurattu reikä seinässä” on työläämpi (=kalliimpi) toteuttaa ja myös omasta mielestämme tämä meidän ratkaisu on kivempi. Meillä oli toki tuo laattaratkaisu jo päässä suunniteltu ja jos seinään olisi tehty nuo syvennykset, niin koko laatoitussuunnitelma olisi mennyt uusiksi. Toisaalta tähän meidän ratkaisuun mahtuu myös enemmän purkkeja.
Toinen asia onkin sitten se, että näyttääkö seinä enää hyvältä, jos hyllyn tunkee täyteen erilaisia purkkeja. Ehkä pitää pyrkiä karsimaan purkkien määrää..
TykkääTykkää