Kaksi viikkoa taloesittelyyn!

on

Myönnettäköön, että en ole pitänyt taloesittelyä varsinaisena virstanpylväänä. Mutta nyt kun tuo taloesittelyn ajankohta on lyöty lukkoon, niin kyllähän se hymyilyttää.

Sehän tarkoittaa sitä, että talo on viimeistään silloin valmis.

Talolla on ollut kyllä joka päivä sellainen tekemisen meininki, että pakko se on uskoa. Kohta on valmista. Nyt oikeastaan jo tuntuu siltä, ettei ole enää mitään odotettavaa tai jännitettävää. Kaikki elementit ja palaset alkavat olla omilla paikoillaan. Toki sitä itse muuttoa ja asumista uudessa talossa odottaa eniten.

Tällä viikolla tuli vietyä taas yksi iso kaatopaikkakuorma sekä siivoiltua sisällä, mutta silti yleisvaikutelma on vielä melko sotkuinen. Siivoamista on vielä luvassa paljon tulevan kahden viikon aikana ja sen jälkeen talo alkaa ehkä tuntumaan kodilta eikä työmaalta.

Alla kuvia tämän hetken tunnelmista työmaalla.

Varastoon saatiin asennettua seinähyllyt toiselle seinälle ja huhhuh kun tuntuu, että tuohon 8m2:iin saa mahdutettua paljon tavaraa. Edellisessä talossa varasto oli samankokoinen, mutta siellä oli kaukolämpölaitteisto, varsin kookas ilmanvaihtokone sekä vesimittari. Lisäksi se oli muodoltaan enemmän neliö, joka aiheutti sen, että neliöt tuli käytettyä erittäin epätehokkaasti. Nykyistä varastoa tulee varmasti käytettyä monenlaiseen säilytykseen, koska se on myös lämmin tila.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Seinähyllyt löytyi Biltemasta. Lattiaan laitettiin laiskuuden iskiessä vain kennokumimattoa. Alkuperäinen suunnitelma oli maalaaminen, mutta ei vaan jaksanut..
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ensimmäinen ”muuttokuorma” paikoillaan. Varastoon tulee vietyä jotain laatikkotavaraa jo ennen varsinaista käyttöönottotarkastusta, jotta muutokiire ei iskisi niin pahasti loppumetreille.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tuulikaapin ja eteisen välinen ovi paikoillaan. Ovi on Mattioven mallistosta Arki 5R satiinilasilla, joka antaa pehmeän tunnelman tuulikaappiin.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ja antaa tuo ovi kivaa fiilistä eteisen puolellekin.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
WC:n mosaiikkilaatta asennettuna. Vielä puuttuu wc-istuin ja hana.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tässä kodinhoitohuoneen välitilalaattaa. Tähän ollaan supertyytyväisiä (yhtään väheksymättä muita sisustusvalintoja).

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Saunan tummanharmaa lasiovi Vihtaoven mallistoa pitkällä puuvetimellä.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Sauna, kodin sydän. Toimittajana Lapin Laude. Jälki on erittäin siistiä ja tuo 140mm laudelauta näyttää hyvältä.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ainakin Lahdessa rakennusvalvonnan toimesta kiukaan ympärille vaaditaan suojakaide. Harvialta löytyi valaistu ratkaisu, joka antaa kivasti lisäilmettä tuolle kiukaalle ja koko saunalle.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ylä- ja alalauteen väliin asennetaan vielä samasta 140mm laudasta tehty ”ritilä”.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tuli vielä vaihdettua kiukaan näkyvälle osalle pyöreää kiuaskiveä, jonka pitäisi antaa pehmeämpää löylyä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Keittiössä välitilalaatta ja kodinkoneet paikoillaan. Liesituuletimmen pelti puuttuu vielä. Kaappien päälle pitäisi vielä laittaa valot.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Välitilalaatta lähikuvassa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Makuuhuoneet jäävät parioven taakse piiloon. Tämä ovi myös Mattioven mallistosta Arki 5R+5R.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tässä jo kuvaa keittiöstä kun yläkaappien päälle on asennettu led-listat. Yllättävän paljon valaisee koko tilaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tuli ylempänä todettua, ettei oikein ole enää mitään odotettavaa. Tänään istuin saunan lauteilla ja kuvittelin heittäväni löylyä kiukaalle. Ehkä samalla hörppy kylmää olutta. Pakko se on myöntää, että odotan pääseväni uuteen saunaan ensilöylyihin!

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s