Keittiön hienosäätöä

on

Olen aiemminkin todennut, että edellisessä talossamme oli aika tummia värisävyjä ja uudesta talosta haluamme vaalean ja raikkaan. Toisaalta emme halua taloomme yhtään valkoista seinää.

Jos joku siis kamppailee sen kanssa, että uskaltaako lisätä värejä tai kuvioita, niin me taas käymme kädenvääntöä itsemme kanssa siitä, kuinka vaaleita sävyjä uskallamme valita.

Kuten pintamateriaaleista kirjoitin, päädyimme vaihtamaan lattian vaaleampaan vaihtoehtoon. Samalla vaihtui keittiön allas aiemmasta mustasta harmaaseen, joka ainakin meidän mielestä sopii paremmin tuon vaaleanharmaan tason kanssa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA          Processed with Snapseed.

Musta allaskaan ei olisi ollut hassumpi, kuten kuvasta näkyy, mutta harmaa oli meidän valinta. Jälleen noudatimme sitä ohjenuoraa, että valitaan se, mitä aiemmassa talossa ei ollut. Eli ei musta vaan harmaa!

Keittiöhän meillä oli jo muilta osin lyöty lukkoon, mutta silti selaillessa Keittiömaailman kuvastoa saimme vielä ajatuksen avohyllyköstä, johon voisi sijoitella esim. keittiokirjoja, koristeita, purkkeja ja viinipulloja. Siitä se ajatus sitten lähti. Heitimme pallon suunnitelijallemme Keittiömaailman Janni Vuorelle, joka teki jälleen erinomaista työtä ja kehitteli meidän toiveiden pohjalta pari vaihtoehtoa. Uudet lisäykset tiesivät automaattisesti lisäkustannuksia, mutta kun näimme uuden suunnitelman, niin emme voineet enää palata entiseenkään. Avohyllykkö oli pieni lisäys, joka kuitenkin toi kivasti lisää ilmettä ja ryhtiä muuten rauhalliseen keittiöön.

Tällaista tämä rakentaminen on. Aina tulee mieleen uusia ideoita ja kaikenlaista lisävalintaa, jonka lopputuloksena budjetti venyy ja paukkuu. Budjetin venymisestä olisi tarkoitus kirjoittaa tarkemmin vielä myöhemmin.

Tässä vielä uudet fiilistelykuvat keittiöstämme.

keittioavohyllyllakeittioavohyllylla2

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s